Työterveyshoitajana Medisportissa - "Meille voi tulla kuin kotiinsa, tuttujen ihmisten luokse"

15. kesäkuuta 2021

Työterveyshuoltoa meillä Medisportissa on tehty jo pitkään ennen minun taloon tuloani. Työterveyshuollon palvelumme lähtivät alkujaan liikkeelle tarpeesta, jonka esittivät lääkäriaseman asiakkaat. Ja mitäs siihen kysyntään voi muuta kuin vastata tarjonnalla!

Näin siis sai alkunsa Medisportin työterveyshuoltopalvelut vuonna 1987. Alkuun työterveyshuolto työllisti yhden työterveyshoitajan, mutta nykypäivänä meitä hoitajia on jo kolme. Yksi meistä tosin on vielä perhevapailla, mutta alkuvuodesta 2022 palaa hänkin mukaan iloiseen ja toimeliaaseen tiimiimme.

 

Ja se minun aikani, se Medisportissa on alkanut alkuvuonna 2008. Silloin aloitin työt noviisina työterveyshoitajana Kaukajärven toimipisteessämme. Paljon on sen jälkeen tullut opittua ja paljon on muuttunut sekä täällä Medisportissa, että koko työterveyshuollon saralla. Minä toimin nykyään Medisportin vastaavana työterveyshoitajana sekä oman arkityöni ohessa ensiapukouluttajana kursseillamme.




Työterveyshuoltomme palvelee Tampereen Kaukajärvellä ja Pispalassa. Sijaintimme palvelevat tamperelaisten lisäksi naapurikunnissa asuvaa asiakaskuntaamme. Meidän toimipisteillämme on ilmainen pysäköinti ja julkisilla pääsee molempiin toimipisteisiin lähes ovelle asti. Olemme tämän vuoden aikana tekemässä Medisportissa myös paluumuuttoa Pirkkalaan. Alkuun Pirkkalan toimipisteessä tullaan keskittymään nimenomaan työterveyshuollon palveluiden tarjoamiseen. Muun muassa somen kautta saat myöhemmin tiedon aikataulusta, jolloin uusi pisteemme tänä vuonna avataan!


Työterveyshuollon asiakaskuntamme on aina ollut hyvin laaja. Asiakasyrityksistämme löytyy yksinyrittäjiä, pienyrityksiä sekä suuria jopa yli 100 henkeä työllistäviä yrityksiä lähes alalta kuin alalta. Työterveyshuollon asiakasyrityksemme ovat Tampereelta tai sen lähikunnista. Orivedellä teemme tiiviisti yhteistyötä Oriveden lääkäriasema Oy:n kanssa tuottaen myös heidän asiakkaillensa työterveyshuollon palveluita. Oriveden yritykset kuuluvat minun vastuualueeseeni, terveiset siis sinne kaikille asiakkaille ja myös Oriveden lääkäriaseman porukalle!


Työterveyshuoltoa Medisportissa teemme tiiviisti tiimityötä. Työterveyshuollon tiimimme kokoontuu säännöllisesti ja lyömme silloin viisaat päämme yhteen asiakkaidemme etua ajatellen. Tiimiimme kuuluvat minun lisäkseni työterveyshoitajat Tanja Valkama ja Katja Palokangas, lääkärit Markku Tuominen, Merja Puurtinen ja uutena tulokkaana Ville Pynnönen sekä kuntoustusohjaajamme Ida Tuominen. Työterveyshuollon tiimin muu kokoonpano mukaan lukien sairaanhoitajat, fysioterapeutit, psykologit ja ravitsemusterapeutti vaihtelevat palavereissamme kunkin aikataulun ja käsiteltävien tapausten mukaan. Asiantuntemusta meiltä siis löytyy! Työterveyshuollon sopimusasioista Medisportissa vastaa Janne Tuominen.


 

Me Medisporttilaiset haluamme olla asiakkaidemme näköinen työterveyshuolto. Meille voi tulla kuin kotiinsa, tuttujen ihmisten luokse. Haluamme palvella asiakkaitamme hyvin ja yksilöllisesti, olla tavoitettavissa ja ohjata asiakkaita rinnalla kulkijana. Tavoitteemme on tehdä työmme ennaltaehkäisevästi, jotta asiakasyrityksemme saavat pitää työntekijänsä terveinä ja työkykyisinä.

 

Minut on pitänyt tässä talossa ihmiset Medisportin palveluiden takana. Meillä on aivan ihania persoonia töissä. Ilmapiiri meillä on avoin ja välitön. Nauru hersyää päivittäin useammassa työhuoneessa ja kahvitauolla juttu lentää niin, että niitä yhteisiä kahvihetkiä oikein odottaa! Porukkaamme mahtuvat erilaiset persoonat sulassa sovussa ja toisiamme täydentäen. Tällä reseptillä meidän työterveyshuoltomme on toimiva paketti sekä meille, että asiakkaillemme.

 

Rentouttavaa ja turvallista kesää kaikille! Ladataan akut kesän aikana ja palataan uudella innolla taas tekemään toimivaa yhteistyötä.

 

Aurinkoisin terveisin,

Medisportin vastaava työterveyshoitaja,

Inkeri Elo

 

Ps. vaikka minä lomailen (14.6.-18.7.2021), toimii meillä kaikki palvelut koko kesän ajan Kaukajärven toimipisteessämme. Pispalan työterveyshoitaja Katja Palokangas sijaistaa minua lomani ajan.




4. toukokuuta 2025
Lapsettomuus on usein arka aihe, jolla on vaikutuksia niin työkykyyn kuin urasuunnitelmiin. Lapsettomien yhdistys Simpukka teki vuonna 2021 kyselytutkimuksen, jossa 73 prosenttia vastanneista koki lapsettomuuden vaikuttaneen omaan työkykyyn. Työssä jaksamista ja selviytymistä vaikeuttivat erityisesti lapsettomuuden psyykkiset vaikutukset, kuten stressi, mielialan vaihtelut, masennus ja pettymykset. Psyykkisten vaikutusten lisäksi lapsettomuuden aiheuttamat fyysiset oireet, kuten hoitojen aiheuttamat kivut ja turvotukset sekä lääkkeiden haittavaikutukset vaikuttivat negatiivisesti työkykyyn. Lisäksi lapsettomuushoitojen pääsyn ja työelämän yhteensovittaminen voi olla ongelmallista.
28. huhtikuuta 2025
Alla tiivistetysti yleisimmät Kela-korvaukset, jotka myös Medisportissa asioivalle vähennetään käyntimaksusta suorakorvauksena: Yleis- tai erikoislääkärin (pl. gynekologi) lähivastaanotto 30 € / per käynti Yleis- tai erikoislääkärin etävastaanotto videoyhteydellä 25 / per videovastaanotto Yleis- tai erikoislääkärin puhelinvastaanotto 8 € / per puhelu Fysioterapeutin vastaanotto 15 € / per käynti, 4 kertaa kalenterivuodessa (1.5. alkaen) Gynekologin vastaanottokäynti 70 € / per käynti (1.5. alkaen) Gynekologin puhelin etävastaanotto 12 € / per puhelu (1.5. alkaen) Yleis- ja erikoislääkärien vastaanotto- ja etävastaanottokäyntien jo aiemmin nostetut Kela-korvaukset säilyvät siis jatkossakin ennallaan yllä olevan mukaisesti, eikä siihen tule mitään muutoksia poislukien gynekologien vastaanotto, jossa Kela-korvauksen osuus nousee merkittävästi. Jatkossa gynekologin vastaanottokäynnistä vähennetään 70 € käynniltä ja korvaus laajenee koskemaan myös tiettyjä gynekologisia tutkimuksia. Hedelmöityshoitojen korvauksiin sisältyvien munasarjatutkimuksien (follikkelin UÄ) suorittamisesta Kela korvaa jatkossa 35 €. Kuukautiskierron kartoituksesta (follikkelin mittaus, UÄ-toisto) Kela korvaa 50 €. Nämä tutkimukset ovat osa hedelmöityshoitojen rutiinia ja seurantatutkimuksina onnistuvat Medisportissa Gynekologi Sami Onoilan vastaanotolla Lielahden ja Kaukajärven toimipisteissä huipputason ultraäänilaitteilla.
18. huhtikuuta 2025
Kaukajärven lääkärikeskus avoinna: 8-14 ja 16-19. (suljettu 14-16) Lielahden lääkärikeskus avoinna: 8-12 Pirkkalan lääkärikeskus: 8-12.30 Huom. fysioterapia ja hieronta-ajat sovitusti/ajanvarauksella. Suljemme lääkärikeskukset poikkeuksellisesti henkilökunnan koulutusiltapäivän vuoksi. Kaukajärven lääkärikeskus on avoinna ja palvelee koulutuksen jälkeen normaalisti klo 16-19.
11. huhtikuuta 2025
Ajavaraus puhelimitse 010 54 35700 palvelee pääsiäisen ajan 17.4.-21.4.2025 Kaukajärven lääkärikeskuksen aukioloaikojen mukaan. Aikoja varattavissa myös sähköisen ajanvarauksen kautta.
27. maaliskuuta 2025
 Endometrioosin vaikutukset työssä jaksamiseen ja työkykyyn
18. helmikuuta 2025
Varhaisraskauden ultraäänitutkimukset
4. helmikuuta 2025
Tupakoinnin lopettamisen terveysedut
20. tammikuuta 2025
Medisportin kevään 2025 pienryhmät: 1) Lempeä pilates - notkea ja kivuton selkä (10 kertaa) 299 € - Alkeistason pilates Ma 10.2.-14.4.2025 klo 17.15–18.15 Ilmoittautuminen 2.2.2025 mennessä. 2) Voimaa ja liikkuvuutta pilateksella (10 kertaa) 299 € - Jatkotason pilates Ke 12.2.-16.4.2025 klo 17.15–18.15 Ilmoittautuminen 2.2.2025 mennessä. 3) Rauhaa ja rakkautta - rentoutuskurssi lantionpohjalle (5 kertaa) 149 € Ti 11.2.-11.3.2025 klo 17.15–18.15 Ilmoittautuminen 2.2.2025 mennessä. 4) Rentoutuskurssi stressaantuneelle (5 kertaa) 149 € Ti 18.3.-15.4.2025 klo 17.15–18.15 Ilmoittautuminen 9.3.2025 mennessä. Ohjaaja: lantionpohjan fysioterapeutti ja PhysioPilates-ohjaaja Eeva-Maria Halminen 5) Mielen voimaa kaamokseen! (5 kertaa) 114 € (sis alv 25,5 %) Ti 23.1.-20.2.2025 klo 17–18.30 (90 min) Ilmoittautuminen su 19.1.2025 mennessä. 6) Kevyempi mieli kevääseen! (5 kertaa) 114 € (sis alv 25,5 %) To 6.3.-3.4.2025 klo 17–18.30 (90 min) Ilmoittautuminen su 23.2.2025 mennessä. Ohjaajat: Anna Elomaa Röntgenhoitaja, Pedagogi, Kriisityökokemusta neljä vuotta kunnallisesta kriisiryhmästä, Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti (Siria sertifioitu) Suvi Pynttäri Teologi, pedagogi, Oivaltava® mindfulness ohjaaja, Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti (Siria sertifioitu) Paikka: Medisportin Kaukajärven lääkärikeskuksen kuntosali (Keskisenkatu 5). Ilmoittautumiset kursseille etukäteen. Tarkemmat kurssikohtaiset tiedot ja ilmoittautumisohjeet löydät täältä: medisport.fi/pienryhmat Käyhän tutustumassa ja ilmoittaudu pian omaan pienryhmääsi ja saat varmasti uutta intoa kevääseen! Lämpimästi tervetuloa!
14. joulukuuta 2024
Ajavaraus puhelimitse 010 54 35700 palvelee joulun ja uuden vuoden ajan 23.12.2024-6.1.2025 Kaukajärven lääkärikeskuksen aukioloaikojen mukaan. Aikoja varattavissa myös sähköisen ajanvarauksen kautta.
29. marraskuuta 2024
Maksutavat: kortti, Smartum ja Edenred Hierontaetu, Epassi hyvinvointietu Kampanjatarjous koskee Medisport Lielahden ja Pirkkalan lääkärikeskusta: Lielahti: Possijärvenkatu 3, 33400 Tampere Pirkkala: Suupantie 2. 33960 Pirkkala (2krs.) Ajanvaraus onnistuu: p. 010 54 35700 (ma-pe) Toimipisteissä asioinnin yhteydessä Olet erittäin lämpimästi tervetullut!
Lisää viestejä