Ravitse sydäntä eri tavoin! Terapeutin ajatuksia!

30. syyskuuta 2020

Vietämme parhaillaan sydänviikkoa, ja eilen 29.9.20 oli kansainvälinen Maailman sydänpäivä, jonka tavoitteena on kiinnittää huomiota sydänterveyteen ja kannustaa tekemään hyviä tekoja sydämelle.

Sydänviikon teemana on tänä vuonna retkeily ja mikäpä olisi sen parempaa sydäntä ravitsevaa tekemistä kuin rauhoittua ja rentoutua luonnossa. Tiedämme, että innokkaimmat halaavat puita tai heittäytyvät sammalpedille katselemaan poutapilvien kulkua, ja uskon, että kaikille maistuu kupillinen hyvää kahvia tai kaakaota kannon nokassa kunnon eväsleivän kera.



Sydäntä ”ravitsevat” muutkin asiat kuin ruoan ravintoaineet: luonnossa liikkumisen lisäksi esimerkiksi mieluisan musiikin kuuntelu, hyvien tekojen tekeminen toisille, halaaminen, rakkaiden kanssa yhdessä oleminen jne.


Ravitsemusterapeuttina olen päässyt näköalapaikalle sydänterveyden suhteen. Tein aikanaan myös graduni veren kolesterolitasoon ja hyperlipidemioihin liittyen, joten melkoisen perinpohjaisesti olen saanut perehtyä ravinnon ja sydän- ja verisuoniterveyden välisiin yhteyksiin.



Haluan kannustaa tekemään pieniä, mutta vaikuttavia valintoja, jotka kiteyttäisin näin:

  • Syö mahdollisimman värikkäästi eli joka aterialla edes jotakin kasvista, marjaa ja / tai hedelmää!
  • Valitse kuitupitoisia, vähäsuolaisia ja paljon ns. pehmeitä eli tyydyttymättömiä rasvoja sisältäviä ruoka-aineita.
  • Lakritsi- / salmiakkivalmisteet nostavat verenpainetta, joten jätä ne vain harvinaisiin herkkuhetkiin ja silloinkin syö vain vähäsen.
  • Alkoholin käytössä kohtuullisuus on valttia (voit tehdä AUDIT -alkoholin riskikäyttötestin osoitteessa paihdelinkki.fi/testit-ja-laskurit/alkoholi).
  • Sydänmerkki ohjaa löytämään sydänystävällistä ruokaa, mutta muista, että sydänmerkki-tuotteet ovat omassa tuoteryhmässään parhaita valintoja mm. rasvan laadun ja suolan määrän suhteen!
  • Ennen kaikkea: ruoasta saa ja kannattaa nauttia! Hidasta syömistä, nauti kaikilla aisteilla, kuuntele kehosi viestejä ja ota syömisestä ”kaikki irti” ja saatat huomata, että tulet jo vähän pienemmästäkin annoksesta tyytyväiseksi ja onnelliseksi.
  • Ja siis kyllä: sydäntä saa ruokkia hyvällä ruoalla, mutta jos huomaat, että syöt vähän väliä sydämen nälkään tai yrität täyttää jotakin mustaa aukkoa mielessäsi ruoalla, niin silloin kannattaa pysähtyä miettimään, mistä on kyse ja tarvittaessa kääntyä ammattilaisen puoleen.
  • Jos paino on päässyt karkaamaan, niin hyvän tuen ja koutsauksen saaminen ovat avaintekijöitä painontiputus-matkalla, myös sisäisen motivaation löytäminen.
  • Liikunnan, monipuolisen ruoan ja hyvien ihmissuhteiden lisäksi riittävä lepo ja uni ovat tärkeitä sydämelle, ja jos esimerkiksi kumppanisi on huomannut sinulla unenaikaisia yöllisiä hengityskatkoksia, hakeudu välittömästi tutkimuksiin. 


Sydänmerkki auttaa tekemään hyviä valintoja.


Sydämellistä viikon jatkoa! Ja katsohan myös tuore vlogini!

t. Ravitsemusterapeutti, Kartanon Anne Medisportista

PS. Runsaasti ”sydäntietoa” löydät sydan.fi -sivustolta ja reseptejä sydänystävälliseen ruoanlaittoon ja leipomiseen mm. sydanmerkki.fi -sivuilta! 

11. heinäkuuta 2025
Hyperemeesillä tarkoitetaan voimakasta raskauspahoinvointia. Usein tämä alkaa tavanomaisena lievänä pahoinvointina, mutta muutamassa viikossa oksentelu lisääntyy ja voi aiheuttaa ylävatsakipua. Jos ruokailu ja juominen ei onnistu, synnyttäjän paino voi laskea. On arvioitu, että voimakkaita raskauspahoinvoinnin oireita kehittyy 1-2 prosentille raskaana olevista.
8. heinäkuuta 2025
Medisportin syksyn 2025 pienryhmät - varmista paikkasi ja ilmoittaudu mukaan nyt!
13. kesäkuuta 2025
Ajanvaraus puhelimitse 010 54 35700 palvelee juhannusviikon 16.6.-20.5.2025 Kaukajärven lääkärikeskuksen aukioloaikojen mukaan. Aikoja varattavissa myös sähköisen ajanvarauksen kautta.
12. kesäkuuta 2025
Tässä blogissa on keskitytty rinnan hyvänlaatuisiin muutoksiin. Erilaiset hyvänlaatuiset muutokset ovat tavallisia. On arvioitu, että niitä on joka neljännellä hedelmällisessä iässä olevista naisisista. 
16. toukokuuta 2025
Kaukajärven lääkärikeskus avoinna: 8-14 & 16-19. (suljettu 14-16) Lielahden lääkärikeskus avoinna: 8-12.30 Pirkkalan lääkärikeskus: 8-13 Huom. fysioterapia ja hieronta-ajat sovitusti/ajanvarauksella. Suljemme lääkärikeskukset poikkeuksellisesti henkilökunnan koulutusiltapäivän vuoksi. Kaukajärven lääkärikeskus on avoinna ja palvelee koulutuksen jälkeen normaalisti klo 16-19.
4. toukokuuta 2025
Lapsettomuus on usein arka aihe, jolla on vaikutuksia niin työkykyyn kuin urasuunnitelmiin. Lapsettomien yhdistys Simpukka teki vuonna 2021 kyselytutkimuksen, jossa 73 prosenttia vastanneista koki lapsettomuuden vaikuttaneen omaan työkykyyn. Työssä jaksamista ja selviytymistä vaikeuttivat erityisesti lapsettomuuden psyykkiset vaikutukset, kuten stressi, mielialan vaihtelut, masennus ja pettymykset. Psyykkisten vaikutusten lisäksi lapsettomuuden aiheuttamat fyysiset oireet, kuten hoitojen aiheuttamat kivut ja turvotukset sekä lääkkeiden haittavaikutukset vaikuttivat negatiivisesti työkykyyn. Lisäksi lapsettomuushoitojen pääsyn ja työelämän yhteensovittaminen voi olla ongelmallista.
28. huhtikuuta 2025
Alla tiivistetysti yleisimmät Kela-korvaukset, jotka myös Medisportissa asioivalle vähennetään käyntimaksusta suorakorvauksena: Yleis- tai erikoislääkärin (pl. gynekologi) lähivastaanotto 30 € / per käynti Yleis- tai erikoislääkärin etävastaanotto videoyhteydellä 25 / per videovastaanotto Yleis- tai erikoislääkärin puhelinvastaanotto 8 € / per puhelu Fysioterapeutin vastaanotto 15 € / per käynti, 4 kertaa kalenterivuodessa (1.5. alkaen) Gynekologin vastaanottokäynti 70 € / per käynti (1.5. alkaen) Gynekologin puhelin etävastaanotto 12 € / per puhelu (1.5. alkaen) Yleis- ja erikoislääkärien vastaanotto- ja etävastaanottokäyntien jo aiemmin nostetut Kela-korvaukset säilyvät siis jatkossakin ennallaan yllä olevan mukaisesti, eikä siihen tule mitään muutoksia poislukien gynekologien vastaanotto, jossa Kela-korvauksen osuus nousee merkittävästi. Jatkossa gynekologin vastaanottokäynnistä vähennetään 70 € käynniltä ja korvaus laajenee koskemaan myös tiettyjä gynekologisia tutkimuksia. Hedelmöityshoitojen korvauksiin sisältyvien munasarjatutkimuksien (follikkelin UÄ) suorittamisesta Kela korvaa jatkossa 35 €. Kuukautiskierron kartoituksesta (follikkelin mittaus, UÄ-toisto) Kela korvaa 50 €. Nämä tutkimukset ovat osa hedelmöityshoitojen rutiinia ja seurantatutkimuksina onnistuvat Medisportissa Gynekologi Sami Onoilan vastaanotolla Lielahden ja Kaukajärven toimipisteissä huipputason ultraäänilaitteilla.
11. huhtikuuta 2025
Ajavaraus puhelimitse 010 54 35700 palvelee pääsiäisen ajan 17.4.-21.4.2025 Kaukajärven lääkärikeskuksen aukioloaikojen mukaan. Aikoja varattavissa myös sähköisen ajanvarauksen kautta.
27. maaliskuuta 2025
 Endometrioosin vaikutukset työssä jaksamiseen ja työkykyyn
18. helmikuuta 2025
Varhaisraskauden ultraäänitutkimukset