Vaihdevuosioireet ja hormonihoito

30. elokuuta 2024

Vaihdevuosilla tarkoitetaan koko ajanjaksoa, jolloin munasarjojen toiminta heikkenee ja lopulta sammuu. Keskimääräinen vaihdevuosi-ikä on 51 vuotta, mutta yksilöllinen vaihtelu oireiden iässä on suurta (usein 45–55 ikävuoden välillä). Jos kuukautiset loppuvat alle 40-vuotiaana, kyseessä voi olla ennenaikainen munasarjatoiminnan hiipuminen, jonka syy pitää selvittää.  


On arvioitu, että noin 75 prosentilla naisista on vaihdevuosiin liittyviä oireita, kuten kuumia aaltoja ja yöhikoilua. Erityisen hankalia vaihdevuosioireita on noin 20 prosentilla. Ylipaino, runsas kahvinjuonti ja voimakkaasti maustetut ruoat ja tupakointi voivat pahentaa vaihdevuosioireita.  

Vaihdevuosioireet johtuvat munasarjojen naishormonin (estrogeenin) tuotannon loppumisesta lähes kokonaan. Ennen kuin kuukautiset jäävät kokonaan pois, munasarjojen naishormonituotannon väheneminen voi aiheuttaa vaihdevuosioireita, kuten kuumia aaltoja ja yöhikoilua ja univaikeuksia, jo vuosia ennen kuukautisten poisjäämistä. Tällöin puhutaan esivaihdevuosioireista. Lisäksi varhaisvaiheen munasarjojen naishormonituotannon laskussa on tyypillistä kuukautiskierron lyheneminen ja tiputteluvuoto – kuukautiskierto pitenee vasta myöhemmin.  


Vaihdevuosioireita 

Vaihdevuosioireet kestävät hankalina tavallisesti noin kahden vuoden ajan. Keskimäärin hikoiluoire kestää noin seitsemän vuotta ja on yleensä voimakkainta ensimmäisinä vuosina. Osalla vaihdevuosioireet voivat olla pitkäkestoisia ja kestää jopa 20 vuotta. 


Tyypillisin vaihdevuosioire on kuumat aallot, hikoilu ja punoitus. Oireisiin voi liittyä sydämen tykyttelyä. Lisäksi oireina voi olla väsymystä, masentuneisuutta ja mielialan vaihtelua. Vaihdevuodet voivat aiheuttaa seksuaalista haluttomuutta ja emättimen limakalvojen kuivumisen kautta yhdyntäkipua. Useimmilla vaihdevuosien oireiden aiheuttamista oireista univaikeudet ovat häiritsevin ja eninten elämänlaatua rajoittava oire. Vaihdevuosioireiden haittaavuus ei ole yhteydessä naishormonitasoihin. 


Vaihdevuosien aikana voi esiintyä tiheävirtasuisuutta ja virtsaamisen kirvelyä ilman tulehdusta. Lisäksi emättimen limakalvojen kuivuminen herkistää virtsatietulehduksille. Vaihdevuosien aikana virtsan pidätyskyky heikkenee. 


Lisäksi vaihdevuosissa nivelkivut, nivelten arkuus ja lihassäryt voivat lisääntyä. Naishormonin puutoksen seurauksena ikääntymiseen liittyvä luun haurastuminen kiihtyy. Rintojen koko usein pienenee vaihdevuosissa. 



Hormonihoito 

Vaihdevuosioireiden hoidon aiheena on häiritsevien vaihdevuosioireiden (esimerkiksi kuumat aallot, hikoilu, univaikeudet) hoitaminen. Jos potilaalla on hoitoa vaativia vaihdevuosioireita, voidaan hormonihoitoa käyttää osteoporoosin estoon ja hoitoon. Vaihdevuosioireiden hoitoon käytetään joko naishormonia tai naishormonin ja keltarauhashormonin yhdistelmähoitoa riippuen siitä, onko kohtu tallella vai poistettu. Virtsateihin ja emättimen limakalvojen oireiden hoitoon käytetään paikallisia naishormoneja. 


Jos vaihdevuosien hormonihoito on vasta-aiheinen, vaihdevuosioireiden hoitoon voidaan käyttää esimerkiksi fetsolinetanttia.  Toisinaan myös mielialalääkkeet voivat auttaa kuumien aaltojen aiheuttamiin vaihdevuosioireisiin. Vaikka liikunta ei suoranaisesti vaikuta vaihdevuosioireisiin, liikunta saattaa parantaa elämänlaatua. Samoin painonhallinnasta, tupakoinnin lopettamisesta ja mausteiden vähentämisestä on hyötyä vaihdevuosioireiden hoidossa. 



Mietityttääkö vaihdevuosioireet tai häiritsevätkö oireet normaalia arkeasi? Oireiden kanssa ei tarvitse jäädä yksin. Medisportissa pääset helposti gynekologi & seksuaaliterapeitti Sami Onoilan vastaanotoille. Ota yhteyttä ja varaa aika soittamalla p. 010 54 35700 tai jätä viesti yhteydenottolomakkeellamme.


Kirjoittaja:

Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri, seksuaaliterapeutti Sami Onoila


Ajanvaraus
13. kesäkuuta 2025
Ajanvaraus puhelimitse 010 54 35700 palvelee juhannusviikon 16.6.-20.5.2025 Kaukajärven lääkärikeskuksen aukioloaikojen mukaan. Aikoja varattavissa myös sähköisen ajanvarauksen kautta.
12. kesäkuuta 2025
Tässä blogissa on keskitytty rinnan hyvänlaatuisiin muutoksiin. Erilaiset hyvänlaatuiset muutokset ovat tavallisia. On arvioitu, että niitä on joka neljännellä hedelmällisessä iässä olevista naisisista. 
16. toukokuuta 2025
Kaukajärven lääkärikeskus avoinna: 8-14 & 16-19. (suljettu 14-16) Lielahden lääkärikeskus avoinna: 8-12.30 Pirkkalan lääkärikeskus: 8-13 Huom. fysioterapia ja hieronta-ajat sovitusti/ajanvarauksella. Suljemme lääkärikeskukset poikkeuksellisesti henkilökunnan koulutusiltapäivän vuoksi. Kaukajärven lääkärikeskus on avoinna ja palvelee koulutuksen jälkeen normaalisti klo 16-19.
4. toukokuuta 2025
Lapsettomuus on usein arka aihe, jolla on vaikutuksia niin työkykyyn kuin urasuunnitelmiin. Lapsettomien yhdistys Simpukka teki vuonna 2021 kyselytutkimuksen, jossa 73 prosenttia vastanneista koki lapsettomuuden vaikuttaneen omaan työkykyyn. Työssä jaksamista ja selviytymistä vaikeuttivat erityisesti lapsettomuuden psyykkiset vaikutukset, kuten stressi, mielialan vaihtelut, masennus ja pettymykset. Psyykkisten vaikutusten lisäksi lapsettomuuden aiheuttamat fyysiset oireet, kuten hoitojen aiheuttamat kivut ja turvotukset sekä lääkkeiden haittavaikutukset vaikuttivat negatiivisesti työkykyyn. Lisäksi lapsettomuushoitojen pääsyn ja työelämän yhteensovittaminen voi olla ongelmallista.
28. huhtikuuta 2025
Alla tiivistetysti yleisimmät Kela-korvaukset, jotka myös Medisportissa asioivalle vähennetään käyntimaksusta suorakorvauksena: Yleis- tai erikoislääkärin (pl. gynekologi) lähivastaanotto 30 € / per käynti Yleis- tai erikoislääkärin etävastaanotto videoyhteydellä 25 / per videovastaanotto Yleis- tai erikoislääkärin puhelinvastaanotto 8 € / per puhelu Fysioterapeutin vastaanotto 15 € / per käynti, 4 kertaa kalenterivuodessa (1.5. alkaen) Gynekologin vastaanottokäynti 70 € / per käynti (1.5. alkaen) Gynekologin puhelin etävastaanotto 12 € / per puhelu (1.5. alkaen) Yleis- ja erikoislääkärien vastaanotto- ja etävastaanottokäyntien jo aiemmin nostetut Kela-korvaukset säilyvät siis jatkossakin ennallaan yllä olevan mukaisesti, eikä siihen tule mitään muutoksia poislukien gynekologien vastaanotto, jossa Kela-korvauksen osuus nousee merkittävästi. Jatkossa gynekologin vastaanottokäynnistä vähennetään 70 € käynniltä ja korvaus laajenee koskemaan myös tiettyjä gynekologisia tutkimuksia. Hedelmöityshoitojen korvauksiin sisältyvien munasarjatutkimuksien (follikkelin UÄ) suorittamisesta Kela korvaa jatkossa 35 €. Kuukautiskierron kartoituksesta (follikkelin mittaus, UÄ-toisto) Kela korvaa 50 €. Nämä tutkimukset ovat osa hedelmöityshoitojen rutiinia ja seurantatutkimuksina onnistuvat Medisportissa Gynekologi Sami Onoilan vastaanotolla Lielahden ja Kaukajärven toimipisteissä huipputason ultraäänilaitteilla.
11. huhtikuuta 2025
Ajavaraus puhelimitse 010 54 35700 palvelee pääsiäisen ajan 17.4.-21.4.2025 Kaukajärven lääkärikeskuksen aukioloaikojen mukaan. Aikoja varattavissa myös sähköisen ajanvarauksen kautta.
27. maaliskuuta 2025
 Endometrioosin vaikutukset työssä jaksamiseen ja työkykyyn
18. helmikuuta 2025
Varhaisraskauden ultraäänitutkimukset
4. helmikuuta 2025
Tupakoinnin lopettamisen terveysedut
20. tammikuuta 2025
Medisportin kevään 2025 pienryhmät: 1) Lempeä pilates - notkea ja kivuton selkä (10 kertaa) 299 € - Alkeistason pilates Ma 10.2.-14.4.2025 klo 17.15–18.15 Ilmoittautuminen 2.2.2025 mennessä. 2) Voimaa ja liikkuvuutta pilateksella (10 kertaa) 299 € - Jatkotason pilates Ke 12.2.-16.4.2025 klo 17.15–18.15 Ilmoittautuminen 2.2.2025 mennessä. 3) Rauhaa ja rakkautta - rentoutuskurssi lantionpohjalle (5 kertaa) 149 € Ti 11.2.-11.3.2025 klo 17.15–18.15 Ilmoittautuminen 2.2.2025 mennessä. 4) Rentoutuskurssi stressaantuneelle (5 kertaa) 149 € Ti 18.3.-15.4.2025 klo 17.15–18.15 Ilmoittautuminen 9.3.2025 mennessä. Ohjaaja: lantionpohjan fysioterapeutti ja PhysioPilates-ohjaaja Eeva-Maria Halminen 5) Mielen voimaa kaamokseen! (5 kertaa) 114 € (sis alv 25,5 %) Ti 23.1.-20.2.2025 klo 17–18.30 (90 min) Ilmoittautuminen su 19.1.2025 mennessä. 6) Kevyempi mieli kevääseen! (5 kertaa) 114 € (sis alv 25,5 %) To 6.3.-3.4.2025 klo 17–18.30 (90 min) Ilmoittautuminen su 23.2.2025 mennessä. Ohjaajat: Anna Elomaa Röntgenhoitaja, Pedagogi, Kriisityökokemusta neljä vuotta kunnallisesta kriisiryhmästä, Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti (Siria sertifioitu) Suvi Pynttäri Teologi, pedagogi, Oivaltava® mindfulness ohjaaja, Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti (Siria sertifioitu) Paikka: Medisportin Kaukajärven lääkärikeskuksen kuntosali (Keskisenkatu 5). Ilmoittautumiset kursseille etukäteen. Tarkemmat kurssikohtaiset tiedot ja ilmoittautumisohjeet löydät täältä: medisport.fi/pienryhmat Käyhän tutustumassa ja ilmoittaudu pian omaan pienryhmääsi ja saat varmasti uutta intoa kevääseen! Lämpimästi tervetuloa!
Lisää viestejä