Blog Layout

Tohtori Tuomisen Matka Talviolympialaisiin 2022

helmik. 20, 2022

Kansainvälinen jääkiekkoliitto, IIHF, valitsi minut jo hyvissä ajoin lääketieteelliseksi edustajakseen Pekingin talviolympialaisiin. Tässä vaiheessa NHL oli vielä mukana osallistumassa tapahtumaan. Neuvottelut kisajärjestelyistä paikallisten kisajärjestäjien, Kansainvälisen Olympiakomitean sekä NHL:n kanssa alkoivat jo kuukausia ennen kisatapahtumaa.

Alussa rakennettiin organisaation valmiuksia. Suunniteltiin kansainvälistä lääkäriorganisaatiota jääkiekon puolelle ja valmistauduttiin COVID-19 pandemian vaikutuksiin kisatapahtuman aikana. Neuvoteltiin myös paljon puhutusta CT-arvostakin (koronavirustestaukseen liittyvä arvo) useita kertoja eri tahojen kanssa. NHL kuitenkin perui osallistumisensa ja pandemian tilanne muuttui oleellisesti talven ja alkuvuoden aikana, joiden seurauksena Teams ja Zoom kokousten tarve vaan lisääntyi alkuvuodesta.


Valmiuden kartoitus ja raportointi


Tammikuun lopulla matka kuitenkin käynnistyi kohti suurta talviurheilutapahtumaa, joskin tietoisena kuplaelämästä ja siitä että muita lajeja ei voi tapahtuman aikana seurata (ei niihin kyllä aikaakaan jää). Ensimmäiset päivät kuluivat kilpailuareenoihin ja järjestelyihin tutustuessa. Palaverit jatkuivat intensiivisesti ja Medical Meeting naisten turnauksen osalta pidettiin 2.2.2022 Zoomin välityksellä ja pelit käynnistyivätkin jo päivää ennen avajaisia. Saimme iloksemme mahdollisuuden seurata avajaisia 4.2.2022 paikan päältä. Miesten turnaus käynnistyi 9.2.2022, johon mennessä naisten alkusarja ehdittiinkin viemään jo läpi.  



Pandemia

Huoli COVID tilanteesta oli hallitseva. Kaikki joukkueet ja muu henkilöstö toimivat suljetun kuplan sisällä, mutta samalla kuitenkin rajoittaen kontakteja ”alakuplien” välillä. Koska urheilijoilla ei ollut mahdollisuutta olla täydellisessä karanteenissa ennen kuplaa, niin virusta kulkeutui myös kuplan sisään. KOK eli Kansainvälinen Olympiakomitea, oli laatinut pelikirjan, jonka avulla pyrittiin huolehtimaan pelien jatkumisesta, mutta samalla poimimaan mahdolliset positiiviset tapaukset eristykseen ennen kuin heistä tulee tartuttavia. Tämä on edellyttänyt huomattavaa testausmäärää ja aktiivista yhteistyötä paikallisten viranomaisten kanssa. Meidän tehtävänämme oli auttaa joukkueita eristämään positiiviset tautitapaukset mahdollisimman nopeasti muusta joukkueesta. Tavoitteena oli, että joukkueet pystyisivät jatkamaan toimintaansa mahdollisimman häiriöttömästi huolehtien samalla kuitenkin kisatapahtuman läpiviennistä. Toimimme näissä asioissa lajikonsultteina löytääksemme parhaat mahdolliset juuri jääkiekkoon soveltuvat ratkaisut. Tunnetasot olivat näissä asioissa herkästi korkealla.

Pelaajaturvallisuus

Pelaajaturvallisuuden varmistamiseksi kisaorganisaatiolla oli oma laaja sairaalaverkosto toiminnan tukena, mutta toisaalta jäähalleilla olevia ensihoitopalveluita tuki myös olympiakylän poliklinikkatoiminta ja muu joukkueen kansallisen olympiakomitean lääkintähenkilöstö. Kentän laidalla päivysti kaikissa otteluissa ensihoitoryhmä täydessä valmiudessa reagoimaan, mikäli vakavia loukkaantumisia tai sairauskohtauksia otteluiden aikana tapahtuisi. Teimme kyseisten ryhmien kanssa päivittäin harjoituksia ennen otteluiden alkamista varmistaaksemme, että ryhmän toiminnan taso on laadukasta.  Nämä harjoitukset paikalliset myös videoivat omaa käyttöä varten. IIHF järjestämä ensihoitolääkäri päivysti kaukalon laidalla paikallisen ensihoitoryhmän tukena.

Concussion Spotter Role

Medical Supervisor, lääkinnällinen johtaja oli kummassakin hallissa valvomassa ottelutapahtumia. Supervisorin toimipiste sijaitsi aivan hallin yläosassa ja rappujen kiipeämistä tällä reissulla riittikin. Meillä oli oma pieni boxi, johon oli asennettu videojärjestelmä, jonka avulla voitiin analysoida jään tapahtumia eri kuvakulmista, ottaa klippejä loukkaantumista ja valvoa mahdollisia aivotärähdystilanteita. Tarvittaessa kävimme pyytämässä joukkueen lääkäriä tekemään pelaajalla tarvittavat tutkimukset aivotärähdysdiagnoosin varmistamiseksi tai poissulkemiseksi. Seurasimme ja raportoimme loukkaantumisista Direktoraatin kokouksissa. Autoimme myös IIHF yli satapäisen organisaation jäseniä terveydenhoitokysymyksissä.

 

Antidopin valvonta


Otteluiden jälkeen työ jatkui antidoping valvonnassa. KOK vastasi kisatapahtuman antidoping valvonnasta, mutta oli luovuttanut sen toteutuksen riippumattomalle testausorganisaatiolle (ITA), joiden kanssa sovimme meidän roolistamme dopingvalvonnan yhteydessä. Pyrimme jälleen tuomaan lajituntemuksemme heidän avuksensa, jotta doping valvonta voitaisiin suorittaa joukkueiden kannalta mahdollisimman häiriöttömästi, mutta samalla tehokkaasti. Paikallinen antidoping organisaatio vastasi käytännön toteutuksesta ja testaustoiminnan toteutus olikin varsin laadukasta.

 

Lopputuloksena olympialaiset


Työ on ollut hyvin monipuolista ja kuplaelämässä aika on kulunut nopeasti. Turnaus on edennyt loppuunsa. Wukeson Areenalla ottelut päättyivät 17.2. naisten jääkiekon loppuotteluun USA-CAN ja kisatapahtuman purku alkoi siellä välittömästi. Päivät työpaikalla ovat olleet pitkiä, helposti 12-16h ja välillä kuormittaviakin, mutta hyvällä yhteistyöllä asiat on saatu ratkaistua. Itse asiassa matkan aikana ei ole tarvinnut aikaeroon sopeutumista lainkaan, kun valveillaoloaika vastaa pääosin normaalia Suomen aikaa. Kiva on ollut tavata myös tuttuja maailmalta, joita ei pandemian vuoksi ole pariin vuoteen nähnyt. Kolme viikkoinen työrupeama on nyt takana. Voiko hienompaa päätöstä saada tapahtumalle, kiitos Suomi! 8 hienoa mitalia. joista yksi naisten jääkiekon olympiapronssi ja toinen miesten historian ensimmäinen olympiakulta. Paljon jää tästäkin tapahtumasta muistoja mukaan elämän matkalle.




-Markku Tuominen-

Medisportin yrittäjä, ylilääkäri


  • Fashion Magazine

    Taivaallisen rauhan aukio

    Button
  • 03 May, 2024
    Keskiviikko 8.5. Kaukajärven lääkärikeskus avoinna 8-16 Lielahden lääkärikeskus avoinna 8-15 Pirkkalan lääkärikeskus suljettu Huom. Vain pikatestit mahdollisia laboratoriopalveluissa. Fysioterapia ja hieronta-ajat sovitusti/ajanvarauksella. Helatorstai 9.5. Kaukajärven, Lielahden ja Pirkkalan lääkärikeskukset: SULJETTU. Fysioterapia ja hieronta-ajat sovitusti/ajanvarauksella. Perjantaina 10.5. toimipisteet avoinna jälleen normaalisti. Aurinkoista Helatorstaiviikkoa!
    26 Apr, 2024
    Vappuaatto, tiistai 30.4. Kaukajärven lääkärikeskus avoinna 8-15 Lielahden lääkärikeskus avoinna 8-15 Pirkkalan lääkärikeskus avoinna 8-12.30 Huom. Vain pikatestit mahdollisia laboratoriopalveluissa. Fysioterapia ja hieronta-ajat sovitusti/ajanvarauksella. Vappupäivä, keskiviikko 1.5. Kaukajärven, Lielahden ja Pirkkalan lääkärikeskukset: SULJETTU. Fysioterapia ja hieronta-ajat sovitusti/ajanvarauksella. Torstaina 2.5. toimipisteet avoinna jälleen normaalisti. Toivotamme asiakkaillemme hyvää ja lupsakkaa vappua!
    22 Apr, 2024
    Keskiviikko 24.4. Kaukajärven lääkärikeskus avoinna: klo 8-14 ja 16-19. (suljettu 14-16) Lielahden lääkärikeskus avoinna: klo 8-12.30 Pirkkalan lääkärikeskus suljettu. Suljemme Kaukajärven ja Leilahden lääkärikeskukset poikkeuksellisesti henkilökunnan koulutusiltapäivän vuoksi. Kaukajärven lääkärikeskus on avoinna ja palvelee koulutuksen jälkeen normaalisti klo 16-19. Huom. fysioterapia ja hieronta-ajat sovitusti/ajanvarauksella.
    18 Apr, 2024
    Varaa aika itsellesi tai lahjaksi, esimerkiksi äitienpäivälahjaksi! Maksutavat: kortti, Smartum ja Edenred Hierontaetu, Epassi hyvinvointietu Kampanjatarjous koskee Medisport Lielahden lääkärikeskusta: Possijärvenkatu 3, 33400 Tampere Ajanvaraus onnistuu ma-pe p. 010 54 35700 Saapuminen: Autolla: Toimipisteen edestä löytyy maksuttomia parkkipaikkoja sekä liikekeskuksen yhteydessä useita maksuttomia parkkipaikkoja, joista osa 2h kiekkopaikkoja. Muistathan tarkastaa pysäköintikiekon meillä asioidessasi! Useammalla nyssellä: 9, 12, 13, 19, 28, 38, 80ABCY, 82, 86 Medisport Lielahdessa onnistuu monipuolisesti mm. seuraavat palvelut: Lääkäripalvelut Työterveyspalvelut Sairaanhoitajan palvelut Fysioterapia ja hieronta Psykologia Ravitsemusterapia Laboratoriopalvelut Olet erittäin lämpimästi tervetullut!
    15 Apr, 2024
    Iloisia uutisia, Medisport lääkärikeskuksen Pispalan toimipiste muuttaa Lielahteen! Medisport Lielahden lääkärikeskus aukeaa torstaina 18.4. osoitteessa Possijärvenkatu 3, mm. R-kioskin naapuriin. Lielahdessa meitä odottaa ennen kaikkea suuremmat toimitilat (217 m2), hyvät liikenneyhteydet ja parkkipaikat sekä mahdollisuudet kehittyä. Me ollaan perheyritys & lähilääkärikeskus, josta saat osaavat yksityis- ja työterveyspalvelut. Tavan tehdä ammennamme urheilumaailmasta: nopeus osaaminen sitoutuneisuus hyvää hoitoa selkeät ja järkevät hinnat Meidän Medisportin löydät Kaukajärveltä, Pirkkalasta ja kohta pian Lielahdessa. Pispalan lääkäriasema on avoinna Lielahden toimipisteen avautumiseen tiistaihin 16.4. asti. Kiitos Pispala, että palvelit meitä hyvin upeat 39 vuotta. Lielahdessa sinua palvelevat jatkossa meidän tutut osaajat, mutta lisäksi myös uusia huippuja saadaan tiimiin kevään aikana. Palvelemme kevät/kesäaikaan Lielahdessa seuraavasti: ma-ke 8-16, to-pe 8-14 Aika jännää ja ihan mahtavaa! Lämpimästi tervetuloa! (uutista päivitetty 15.4.)
    25 Mar, 2024
    Medisport Kaukajärven lääkärikeskus
    14 Mar, 2024
    Polven tekonivelleikkauksen jälkeinen kuntoutus alkaa välittömästi leikkauksen jälkeen sairaalassa saatavilla ohjeilla . Nämä ovat ohjeita ensimmäisiin viikkoihin ja kotiutumisen jälkeen on tärkeää varata kontrollikäynti fysioterapiaan 4–6 viikon kuluttua leikkauksesta. Kontrolli on merkittävässä roolissa kuntoutumisen kannalta, sillä fysioterapeutilta saat lisäohjeet ja tukea leikkauksesta kuntoutumiseen.
    19 Feb, 2024
    Saman liikekeskukseen toisessa päädyssä kärähti sähköpääkeskus tänään 19.2.24 aamupäivällä. Sijaintinsa vuoksi Medisport lääkärikeskuksen toimintaa päästään jatkamaan jo huomenna tiistaina 20.2.24 normaalisti suuren ulkoisen sähköagregaatin ja muiden lisätoimintojen avulla. Valitettavasti tilamme ulko-oven ohitse, liikekeskuksen käytävän läpi, kulkee nyt kolme suurta johtoa, jotka hieman haittaavat kulkua meille ja askeleita saa saapuessaan hieman varoa. Pahoittelemme aiheutuvaa haittaa ja kiitos asiakkaillemme ymmärryksestä tilanteessa. Lämmin kiitos meidän timanttiselle henkilöstölle, joka tässäkin tilanteessa toimi ripeästi ja upeasti, jotta asiakastyötä saatiin mahdollisuuksien mukaan tänään siirrettyä toisiin toimipisteisiin ja järjesteltyä asiakasaikoja uudelleen kalenteriin, jotta vastaanottotoiminta saatiin jatkumaan mahdollisimman häiriöttä ja asiakkaiden ajat järjestymään. Huokaisemme siis helpotuksesta tämän yllättävän päivän jäljiltä. Toivotamme asiakkaamme heti huomisaamusta alkaen jälleen lämpimästi tervetulleiksi! Terveisin Medisportin väki
    19 Feb, 2024
    Palo on pelastuslaitoksen toimesta saatu jo hallintaan. Kaikki toiminnat on Kaukajärven toimipisteen osalta siirretty Pirkkalan (Suupantie 2A 2krs.) ja Pispalan (Pispalan Valtatie 2U) toimipisteisiin. Päivän asiakkaita pyritään tavoittamaan mahdollisimman pian. Asiakasajoista lisätietoa Pispalan toimipisteen numerosta p. 03 314 20100. Infoamme lisää, kun saamme uutta informaatiota! Pahoittelemme tilanteesta koituvaa haittaa.
    Lisää viestejä
    Share by: