Blog Layout

Luka Nurmi Italian GT3 Sprint ratasarjan uudeksi sarjajohtajaksi Italian Mugellossa

lokak. 03, 2023

Voitto ja toisen osakilpailun hopeasija tarjoaa 12 pisteen johtoaseman sarjan Imolan finaaliviikonloppuun.

Vuoden 2021 Ferrari Challenge ratasarjan Maailmanmestari, tamperelainen Luka Nurmi, 18, ajoi belgialaisen tiimikaverinsa Jules Castron kanssa lähes täydellisen viikonlopun Italian Mugellon kilparadalla ajetussa Italian GT3 Sprint ratasarjan kolmannessa kilpailuviikonlopussa.

Tasan kaksi vuotta sitten AF Corse tiimimissä samalla Mugellon radalla Maailmanmestaruutta juhlinut suomalaiskuljettaja nappasi lauantaisen kilpailun PRO-AM luokan hopeasijan lisäksi luokkavoiton sunnuntaisesta toisesta 60 minuutin mittaisesta osakilpailusta. Erinomaisen menestyksen myötä Nurmi ja Castro siirtyivät 12 pisteen johtoasemaan ja ottivat siten kiinnityksen sarjan Mestaruustitteliin.

- Olimme koko viikonlopun ajan kuluneen kilpailukauden parhaimmassa vauhdissa ja siten ajamani yleiskilpailun eturivin lähtöruutu tarjosi sekä tiimikaverini nappaama neljäs tarjosi meille eväät menestyksekkään viikonloppuun. Vaikka lauantaina teimme pienen, mutta silti ratkaisevan virheen kuljettajan vaihdossa niin toiseksi korkeimmat sarjapisteet riittivät nostamaan meidät sarjajohtoon, Luka Nurmi kertoo.

- Sunnuntainen osakilpailu oli meidän hallintaa lähdöstä maaliin ja kun niin minä kuin tiimikaverini Jules Castro ajoimme kilpailukauden parhaimmat suoritukset niin luokkavoitto tarjosi meille erinomaiset lähtökohdat lokakuun viimeisenä viikonloppuna Italian Imolan radalla ajettavaan finaaliviikonloppuun, Ferrarilla erinomaisesti kolmatta kilpailukautta viihtyvä Nurmi jatkaa.

Kuluvalla kilpailukaudella Luka Nurmi on jo voittanut yhden autourheilun Mestaruuden. Alkuvuonna talvella hän voitti jääradan maineikkaan ja erittäin näyttävän Legends-luokan Suomenmestaruuden.

Lopputulokset Italia GT3 Sprint-ratasarja, Mugello #1, su 1.10.2023: Pro-AM luokka, Top-3:
1. Carlo Tamburini (ITA) & Francesco Massimo de Luca (ITA), BMW GT3, 25 kierrosta
2. Luka Nurmi (FIN) & Jules Castro (BEL), AF Corse Ferrari 488 GT3, +0,780s
3. Custodio Toledo (BRA) & Riccardo Agostini (ITA), AF Corse Ferrari 488, +1,435s

Lopputulokset Italia GT3 Sprint-ratasarja, Mugello #1, su 1.10.2023: Pro-AM luokka, Top-3:
1. Luka Nurmi (FIN) & Jules Castro (BEL), AF Corse Ferrari 488 GT3, 27 kierrosta
2. Georg Kelstrup (DNK) & Gustavo Sandrucci (ITA), AKM Motorsport Mercedes AMG GT3, +1,254s
3. Phillippe Denes (USA) & Dmitriy Gvazava (ANA), Imperiale Lamborghini Huracan GT3, +7,179s

Italia GT3 Sprint-ratasarjan EPÄVIRALLINEN sarjatilanne 6/8 osakilpailua: PRO-AM -luokka, Top-5:
1. Luka Nurmi (FIN) & Jules Castro (BEL), AF Corse Ferrari 488 GT3, 85p
2. Phillippe Denes (USA) & Dmitriy Gvazava (ANA), Lamborghini Huracan GT3, 73p
3. Georg Kelstrup (DNK) & Gustavo Sandrucci (ITA), Mercedes AMG GT3, 71p
4. Carlo Tamburini (ITA) & Francesco Massimo de Luca (ITA), BMW GT3, 70p
5. Luigi Coluccio (ITA) & Rocco Mazzola (ITA), Ferrari 488 GT3, 57p

03 May, 2024
Keskiviikko 8.5. Kaukajärven lääkärikeskus avoinna 8-16 Lielahden lääkärikeskus avoinna 8-15 Pirkkalan lääkärikeskus suljettu Huom. Vain pikatestit mahdollisia laboratoriopalveluissa. Fysioterapia ja hieronta-ajat sovitusti/ajanvarauksella. Helatorstai 9.5. Kaukajärven, Lielahden ja Pirkkalan lääkärikeskukset: SULJETTU. Fysioterapia ja hieronta-ajat sovitusti/ajanvarauksella. Perjantaina 10.5. toimipisteet avoinna jälleen normaalisti. Aurinkoista Helatorstaiviikkoa!
26 Apr, 2024
Vappuaatto, tiistai 30.4. Kaukajärven lääkärikeskus avoinna 8-15 Lielahden lääkärikeskus avoinna 8-15 Pirkkalan lääkärikeskus avoinna 8-12.30 Huom. Vain pikatestit mahdollisia laboratoriopalveluissa. Fysioterapia ja hieronta-ajat sovitusti/ajanvarauksella. Vappupäivä, keskiviikko 1.5. Kaukajärven, Lielahden ja Pirkkalan lääkärikeskukset: SULJETTU. Fysioterapia ja hieronta-ajat sovitusti/ajanvarauksella. Torstaina 2.5. toimipisteet avoinna jälleen normaalisti. Toivotamme asiakkaillemme hyvää ja lupsakkaa vappua!
22 Apr, 2024
Keskiviikko 24.4. Kaukajärven lääkärikeskus avoinna: klo 8-14 ja 16-19. (suljettu 14-16) Lielahden lääkärikeskus avoinna: klo 8-12.30 Pirkkalan lääkärikeskus suljettu. Suljemme Kaukajärven ja Leilahden lääkärikeskukset poikkeuksellisesti henkilökunnan koulutusiltapäivän vuoksi. Kaukajärven lääkärikeskus on avoinna ja palvelee koulutuksen jälkeen normaalisti klo 16-19. Huom. fysioterapia ja hieronta-ajat sovitusti/ajanvarauksella.
18 Apr, 2024
Varaa aika itsellesi tai lahjaksi, esimerkiksi äitienpäivälahjaksi! Maksutavat: kortti, Smartum ja Edenred Hierontaetu, Epassi hyvinvointietu Kampanjatarjous koskee Medisport Lielahden lääkärikeskusta: Possijärvenkatu 3, 33400 Tampere Ajanvaraus onnistuu ma-pe p. 010 54 35700 Saapuminen: Autolla: Toimipisteen edestä löytyy maksuttomia parkkipaikkoja sekä liikekeskuksen yhteydessä useita maksuttomia parkkipaikkoja, joista osa 2h kiekkopaikkoja. Muistathan tarkastaa pysäköintikiekon meillä asioidessasi! Useammalla nyssellä: 9, 12, 13, 19, 28, 38, 80ABCY, 82, 86 Medisport Lielahdessa onnistuu monipuolisesti mm. seuraavat palvelut: Lääkäripalvelut Työterveyspalvelut Sairaanhoitajan palvelut Fysioterapia ja hieronta Psykologia Ravitsemusterapia Laboratoriopalvelut Olet erittäin lämpimästi tervetullut!
15 Apr, 2024
Iloisia uutisia, Medisport lääkärikeskuksen Pispalan toimipiste muuttaa Lielahteen! Medisport Lielahden lääkärikeskus aukeaa torstaina 18.4. osoitteessa Possijärvenkatu 3, mm. R-kioskin naapuriin. Lielahdessa meitä odottaa ennen kaikkea suuremmat toimitilat (217 m2), hyvät liikenneyhteydet ja parkkipaikat sekä mahdollisuudet kehittyä. Me ollaan perheyritys & lähilääkärikeskus, josta saat osaavat yksityis- ja työterveyspalvelut. Tavan tehdä ammennamme urheilumaailmasta: nopeus osaaminen sitoutuneisuus hyvää hoitoa selkeät ja järkevät hinnat Meidän Medisportin löydät Kaukajärveltä, Pirkkalasta ja kohta pian Lielahdessa. Pispalan lääkäriasema on avoinna Lielahden toimipisteen avautumiseen tiistaihin 16.4. asti. Kiitos Pispala, että palvelit meitä hyvin upeat 39 vuotta. Lielahdessa sinua palvelevat jatkossa meidän tutut osaajat, mutta lisäksi myös uusia huippuja saadaan tiimiin kevään aikana. Palvelemme kevät/kesäaikaan Lielahdessa seuraavasti: ma-ke 8-16, to-pe 8-14 Aika jännää ja ihan mahtavaa! Lämpimästi tervetuloa! (uutista päivitetty 15.4.)
25 Mar, 2024
Medisport Kaukajärven lääkärikeskus
14 Mar, 2024
Polven tekonivelleikkauksen jälkeinen kuntoutus alkaa välittömästi leikkauksen jälkeen sairaalassa saatavilla ohjeilla . Nämä ovat ohjeita ensimmäisiin viikkoihin ja kotiutumisen jälkeen on tärkeää varata kontrollikäynti fysioterapiaan 4–6 viikon kuluttua leikkauksesta. Kontrolli on merkittävässä roolissa kuntoutumisen kannalta, sillä fysioterapeutilta saat lisäohjeet ja tukea leikkauksesta kuntoutumiseen.
19 Feb, 2024
Saman liikekeskukseen toisessa päädyssä kärähti sähköpääkeskus tänään 19.2.24 aamupäivällä. Sijaintinsa vuoksi Medisport lääkärikeskuksen toimintaa päästään jatkamaan jo huomenna tiistaina 20.2.24 normaalisti suuren ulkoisen sähköagregaatin ja muiden lisätoimintojen avulla. Valitettavasti tilamme ulko-oven ohitse, liikekeskuksen käytävän läpi, kulkee nyt kolme suurta johtoa, jotka hieman haittaavat kulkua meille ja askeleita saa saapuessaan hieman varoa. Pahoittelemme aiheutuvaa haittaa ja kiitos asiakkaillemme ymmärryksestä tilanteessa. Lämmin kiitos meidän timanttiselle henkilöstölle, joka tässäkin tilanteessa toimi ripeästi ja upeasti, jotta asiakastyötä saatiin mahdollisuuksien mukaan tänään siirrettyä toisiin toimipisteisiin ja järjesteltyä asiakasaikoja uudelleen kalenteriin, jotta vastaanottotoiminta saatiin jatkumaan mahdollisimman häiriöttä ja asiakkaiden ajat järjestymään. Huokaisemme siis helpotuksesta tämän yllättävän päivän jäljiltä. Toivotamme asiakkaamme heti huomisaamusta alkaen jälleen lämpimästi tervetulleiksi! Terveisin Medisportin väki
19 Feb, 2024
Palo on pelastuslaitoksen toimesta saatu jo hallintaan. Kaikki toiminnat on Kaukajärven toimipisteen osalta siirretty Pirkkalan (Suupantie 2A 2krs.) ja Pispalan (Pispalan Valtatie 2U) toimipisteisiin. Päivän asiakkaita pyritään tavoittamaan mahdollisimman pian. Asiakasajoista lisätietoa Pispalan toimipisteen numerosta p. 03 314 20100. Infoamme lisää, kun saamme uutta informaatiota! Pahoittelemme tilanteesta koituvaa haittaa.
Lisää viestejä
Share by: