Blog Layout

Kesägolffarin kuulumisia ja vinkit

heinäk. 30, 2021

Tokion 2020 kesäolympialaisten aikaan tohtori Tuominen on voinut vielä tepastella golflaitumilla, mutta horisontissa siintää (tosin koronaepidemian varjossa) jo Pekingin 2022 Talviolympialaiset, Medical Supervisorin roolissa ja Tampere-Helsinki jääkiekon MM-kisat 2022, Event Chief Medical Officerina (ECMO).

  • Fashion Magazine

    Photo By: John Doe
    Button
  • Taas on joka kesäinen lomagolf turnee ohitse. Tapahtuma sisältää 28 osakilpailua itsensä kanssa eli kierroksen joka päivä. Tänä vuonna tulostaso pysyi suhteellisen vakaana, ei isoja vaihteluita osakilpailujen välillä. Edeltävä saliharjoitusjakso jäi tällä kertaa huonoksi, joten kisa jouduttiin viemään läpi viime kevään kesägolffarin saliohjelman pohjilla. Vammoilta kyllä vältyttiin. Osittain siihen vaikutti myös hyvin lämpimät peliolosuhteet. 

    Muutama asia kuitenkin korostui tänä vuonna. Olen kirjannut alle 3 pääasiaa, joihin oli pakko kiinnittää huomiota turneen aikana ja toimenpiteet olen lisännyt jokaisen kohdan alle. En listaa pelin teknisiä asioita, joita joutui ratkomaan jokaisen lyönnin jälkeen erikseen. 
    • Lämpimän sään vuoksi runsas nesteen nauttiminen oli tärkeää. 
      • Tavoitteena oli tankata nestettä, vettä litra tunnissa pienissä määrin heti jokaisen väylän jälkeen. (Ei kyllä ihan toteutunut)
    • Pitkä turnee kuormitti lihaksistoa. Varsinkin pohkeet ja lonkankoukistajat menivät herkästi tukkoon. Samoin ennestään jäykkä selkä jäykistyi päivien myötä lisää. 
      • Hyvä aktiivinen lämmittely ennen suoritusta. Ripeä kävely majapaikasta kentälle ja sen jälkeen jumpat, jossa oli hyvä avata selän jumiutuneet liikeradat ennen avauslyöntiä. (Jumpatessa tiiauspaikalla huomasin olevani kummajainen kentällä.)
      • Hyvä lihashuolto sisältäen myös saunan ja järviuinnin. (Jos ei tehnyt huolella, niin alkuyöstä sai nousta erikseen venyttelemään.)
      • Hierontakin olisi tehnyt hyvää!
    • Auringolta piti muistaa suojautua. 
      • Lippiksen ja aurinkorasvan käytöstä tuli tällä matkalla jokapäiväinen rutiini.
    Näillä ohjeilla voitin itseni ja vietin nautinnollisia hetkiä luonnossa mukavassa peliseurassa hyvällä fiiliksellä. Toivottavasti voitte hyödyntää vinkkejä jatkossa myös omassa pelaamisessanne. Vuokatin golfkentät olivat myös loistavassa kunnossa pelata, kannattaa käydä!

    Päätin myös muuten vaihtaa "forest feen" ensi vuonna muiden pelaajien käyttämään green feehin pelin helpottamiseksi. (Golffarit ymmärtänevät, mitä tarkoitan). 😂

    Onnistuneita golfkierroksia! 
    Toivoo,
    Kesägolffari Markku Tuominen
    Medisportin yrittäjä, ylilääkäri


  • Fashion Magazine

    Photo By: John Doe
    Button
  • 03 May, 2024
    Keskiviikko 8.5. Kaukajärven lääkärikeskus avoinna 8-16 Lielahden lääkärikeskus avoinna 8-15 Pirkkalan lääkärikeskus suljettu Huom. Vain pikatestit mahdollisia laboratoriopalveluissa. Fysioterapia ja hieronta-ajat sovitusti/ajanvarauksella. Helatorstai 9.5. Kaukajärven, Lielahden ja Pirkkalan lääkärikeskukset: SULJETTU. Fysioterapia ja hieronta-ajat sovitusti/ajanvarauksella. Perjantaina 10.5. toimipisteet avoinna jälleen normaalisti. Aurinkoista Helatorstaiviikkoa!
    26 Apr, 2024
    Vappuaatto, tiistai 30.4. Kaukajärven lääkärikeskus avoinna 8-15 Lielahden lääkärikeskus avoinna 8-15 Pirkkalan lääkärikeskus avoinna 8-12.30 Huom. Vain pikatestit mahdollisia laboratoriopalveluissa. Fysioterapia ja hieronta-ajat sovitusti/ajanvarauksella. Vappupäivä, keskiviikko 1.5. Kaukajärven, Lielahden ja Pirkkalan lääkärikeskukset: SULJETTU. Fysioterapia ja hieronta-ajat sovitusti/ajanvarauksella. Torstaina 2.5. toimipisteet avoinna jälleen normaalisti. Toivotamme asiakkaillemme hyvää ja lupsakkaa vappua!
    22 Apr, 2024
    Keskiviikko 24.4. Kaukajärven lääkärikeskus avoinna: klo 8-14 ja 16-19. (suljettu 14-16) Lielahden lääkärikeskus avoinna: klo 8-12.30 Pirkkalan lääkärikeskus suljettu. Suljemme Kaukajärven ja Leilahden lääkärikeskukset poikkeuksellisesti henkilökunnan koulutusiltapäivän vuoksi. Kaukajärven lääkärikeskus on avoinna ja palvelee koulutuksen jälkeen normaalisti klo 16-19. Huom. fysioterapia ja hieronta-ajat sovitusti/ajanvarauksella.
    18 Apr, 2024
    Varaa aika itsellesi tai lahjaksi, esimerkiksi äitienpäivälahjaksi! Maksutavat: kortti, Smartum ja Edenred Hierontaetu, Epassi hyvinvointietu Kampanjatarjous koskee Medisport Lielahden lääkärikeskusta: Possijärvenkatu 3, 33400 Tampere Ajanvaraus onnistuu ma-pe p. 010 54 35700 Saapuminen: Autolla: Toimipisteen edestä löytyy maksuttomia parkkipaikkoja sekä liikekeskuksen yhteydessä useita maksuttomia parkkipaikkoja, joista osa 2h kiekkopaikkoja. Muistathan tarkastaa pysäköintikiekon meillä asioidessasi! Useammalla nyssellä: 9, 12, 13, 19, 28, 38, 80ABCY, 82, 86 Medisport Lielahdessa onnistuu monipuolisesti mm. seuraavat palvelut: Lääkäripalvelut Työterveyspalvelut Sairaanhoitajan palvelut Fysioterapia ja hieronta Psykologia Ravitsemusterapia Laboratoriopalvelut Olet erittäin lämpimästi tervetullut!
    15 Apr, 2024
    Iloisia uutisia, Medisport lääkärikeskuksen Pispalan toimipiste muuttaa Lielahteen! Medisport Lielahden lääkärikeskus aukeaa torstaina 18.4. osoitteessa Possijärvenkatu 3, mm. R-kioskin naapuriin. Lielahdessa meitä odottaa ennen kaikkea suuremmat toimitilat (217 m2), hyvät liikenneyhteydet ja parkkipaikat sekä mahdollisuudet kehittyä. Me ollaan perheyritys & lähilääkärikeskus, josta saat osaavat yksityis- ja työterveyspalvelut. Tavan tehdä ammennamme urheilumaailmasta: nopeus osaaminen sitoutuneisuus hyvää hoitoa selkeät ja järkevät hinnat Meidän Medisportin löydät Kaukajärveltä, Pirkkalasta ja kohta pian Lielahdessa. Pispalan lääkäriasema on avoinna Lielahden toimipisteen avautumiseen tiistaihin 16.4. asti. Kiitos Pispala, että palvelit meitä hyvin upeat 39 vuotta. Lielahdessa sinua palvelevat jatkossa meidän tutut osaajat, mutta lisäksi myös uusia huippuja saadaan tiimiin kevään aikana. Palvelemme kevät/kesäaikaan Lielahdessa seuraavasti: ma-ke 8-16, to-pe 8-14 Aika jännää ja ihan mahtavaa! Lämpimästi tervetuloa! (uutista päivitetty 15.4.)
    25 Mar, 2024
    Medisport Kaukajärven lääkärikeskus
    14 Mar, 2024
    Polven tekonivelleikkauksen jälkeinen kuntoutus alkaa välittömästi leikkauksen jälkeen sairaalassa saatavilla ohjeilla . Nämä ovat ohjeita ensimmäisiin viikkoihin ja kotiutumisen jälkeen on tärkeää varata kontrollikäynti fysioterapiaan 4–6 viikon kuluttua leikkauksesta. Kontrolli on merkittävässä roolissa kuntoutumisen kannalta, sillä fysioterapeutilta saat lisäohjeet ja tukea leikkauksesta kuntoutumiseen.
    19 Feb, 2024
    Saman liikekeskukseen toisessa päädyssä kärähti sähköpääkeskus tänään 19.2.24 aamupäivällä. Sijaintinsa vuoksi Medisport lääkärikeskuksen toimintaa päästään jatkamaan jo huomenna tiistaina 20.2.24 normaalisti suuren ulkoisen sähköagregaatin ja muiden lisätoimintojen avulla. Valitettavasti tilamme ulko-oven ohitse, liikekeskuksen käytävän läpi, kulkee nyt kolme suurta johtoa, jotka hieman haittaavat kulkua meille ja askeleita saa saapuessaan hieman varoa. Pahoittelemme aiheutuvaa haittaa ja kiitos asiakkaillemme ymmärryksestä tilanteessa. Lämmin kiitos meidän timanttiselle henkilöstölle, joka tässäkin tilanteessa toimi ripeästi ja upeasti, jotta asiakastyötä saatiin mahdollisuuksien mukaan tänään siirrettyä toisiin toimipisteisiin ja järjesteltyä asiakasaikoja uudelleen kalenteriin, jotta vastaanottotoiminta saatiin jatkumaan mahdollisimman häiriöttä ja asiakkaiden ajat järjestymään. Huokaisemme siis helpotuksesta tämän yllättävän päivän jäljiltä. Toivotamme asiakkaamme heti huomisaamusta alkaen jälleen lämpimästi tervetulleiksi! Terveisin Medisportin väki
    19 Feb, 2024
    Palo on pelastuslaitoksen toimesta saatu jo hallintaan. Kaikki toiminnat on Kaukajärven toimipisteen osalta siirretty Pirkkalan (Suupantie 2A 2krs.) ja Pispalan (Pispalan Valtatie 2U) toimipisteisiin. Päivän asiakkaita pyritään tavoittamaan mahdollisimman pian. Asiakasajoista lisätietoa Pispalan toimipisteen numerosta p. 03 314 20100. Infoamme lisää, kun saamme uutta informaatiota! Pahoittelemme tilanteesta koituvaa haittaa.
    Lisää viestejä
    Share by: